Kustannusvuosi: 2012
Kustantaja: Lurra Editions, Kuopio
Sivuja: 229
ISBN: 978-952-5850-29-1



"En hävennyt taipumustani, mutta varoa tietysti piti. Jouduin etsimään seksuaalista tyydytystä surkeissa oloissa, sillä tuohon aikaan miehet tapasivat toisiaan psuaareissa. Ei Suomessa ollut silloin mitään homobaareja."

Miehen suudelma on Finlandia -palkitun kirjailijan ja runoilijan ja entisen kulttuuriministerin avoin muistelmateos. Pentti Holappa vie lukijansa matkalle lapsuuden maalaismaisemista 1950-luvun Pariisiin, työläiskulttuurista kotimaiseen kulttuuriälymystöön - tiennäyttäjinä runous, ystävyys ja miesten välinen rakkaus.

Millaista oli selviytyä homoseksuaalina aikana, jolloin homous oli sekä rikos että sairaus? Minkälaista vastustusta ja kiinnostusta erilaisen rakkauden maailma on vuosikymmenien saatossa herättänyt ihmisissä?

Aistiherkkyys läpivalaisee tekstiä, jossa eroottinen lataus yhdistyy tunnelmien yksityiskohtiin. Pentti Holappa on aiemmin käsitellyt arkoja aiheita romaaneissaan ja runoissaan. Miehen suudelmassa 85-vuotiaalla kirjailijalla ei ole enää mitään salattavaa.
(takakannen teksti)


Arvosteluja:
Koivisto, Päivi: Suudelmia ja muita seksuaalisia tekoja. Kiiltomato.net 22.10.2012
Tarkka, Pekka: Tärkeimpiä ovat rakkauden hetket. Helsingin Sanomat 16.9.2012
   "Miehen suudelma muistuttaa puuta, joka syksyn tullen riisuu lehtiensä vehreyden.
   Elämän runsaus on poissa, mutta sen rakenne piirtyy näkyviin."
Waarala, Hannu: Pentti Holappa: Miehen suudelma. Muistelmat. Savon Sanomat 25.08.2012


Lukunäyte (s. 5)

LUKIJALLE

Muistelen pitkää menneisyyttäni tietäen hyvin, että olen tallentanut mieleeni vain tapahtumien sirpaleita ja rakkaistakin lähimmäisistä vain varjokuvia. Kuitenkin melkein liikutun muistaessani mummuani, joka huolehti minusta kasvuvuosinani, samoin äitiäni ja sisartani, sen jälkeen läheisimmät ihmiseni olivat ystäviä. Heistä tuli todellisia rakkauksiani. Valitettavasti melkein kaikki ovat kuolleet. Onneksi on muutamia paljon minua nuorempia ystäviä, jotka yhä huolehtivat minusta. Pysähdyn ajattelemaan ja tajuamaan, miten hauraiden siteiden varassa elän. Edellytän ystäviltäni ehdotonta uskollisuutta, johon itsekin pyrin suhteessa heihin. Entä jos läheisimmät ystäväni kyllästyisivät minuun? Pitäisi valmistautua myös täydelliseen romahdukseen. Vai pitäisikö? Meidän yhteiskunnallinen turvaverkkomme on niin kattava, ettei minua uhkaa nälkä, asunnottomuus ja yllättävän sairauden sattuessa tiedän, että minä pääsen yhteiskunnan maksamaan sairaanhoitoon.